Rosan fiiliksiä Aon Assessmentin kurssista
Heippa Lastulaiset!
Täällä kirjoittelee Rosa, kuudennen vuoden aikuiskasvatuksen opiskelija. Huomasin viime vuonna Lastun viikkokirjeestä huippu mahdollisuuden osallistua yritysyhteistyössä järjestettävään Aon Assessmentin menetelmäkoulutukseen. Koulutus oli suunnattu henkilöstöhallinnosta kiinnostuneille loppuvaiheessa oleville opiskelijoille. Päätin hakea mukaan ja onneksi tulin valituksi!
Seuraavassa blogitekstissä kerronkin vähän tarkemmin omia kokemuksiani koulutuksesta ja sen etenemisestä.
Menetelmäkoulutus alkoi syksyllä ja se piti sisällään kaksi koulutuspäivää. Koulutuspäivät oli jaettu kahteen teemaan. Ensimmäisenä päivänä läpikävimme kouluttajan johdolla Aon Assessmentin testimenetelmiä ja yleisellä tasolla persoonallisuustestaamista. Jo ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen ymmärrykseni psykologisia testimentelmiä kohtaan lisääntyi valtavasti. Teimme päivän aikana harjoituksia ja keskustelimme paljon ryhmänä aiemmista kokemuksistamme persoonallisuuskyselyihin liittyen. Hakiessani töitä olen täyttänyt useamman kerran persoonallisuus- ja kykytesteja, mutta oli mielenkiintoista oppia lisää siitä, kuinka nämä menetelmät toimivat ja miten niiden tuloksia analysoidaan. Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen saimme itsenäisesti tutustua Aonin omiin testimenetelmiin, joita olivat Adept-15: persoonallisuuskysely, Views: arvo- ja motivaatiokysely sekä Scale: Kyky- ja taitotestipatteristo. Saimme siis vapaasti tehdä haluamme määrän näitä testejä vapaa-ajallamme, jonka jälkeen saimme tehdyistä tehtävistä palautetta. Päädyin itse tekemään kaikki mahdolliset testit, koska koin tämän olevan loistava tilaisuus kerätä kokemusta testien tekemisestä, mutta myös vastaanottaa palautetta osaavilta ammattilaisilta.
Toinen koulutuspäivä järjestettiin myöhemmin loppu syksystä. Olimme saaneet tehtäväksi pyytää muutamaa ystäväämme tekemään kykytestejä, jotta voisimme opetella arvioimaan testituloksia. Tämä olikin oikein mieluisa tehtävä, koska pääsimme näkemään omien tuloksiemme lisäksi myös muiden vastauksia. Lisäksi teimme kurssille osallistuneiden kanssa ryhmätehtäviä, joissa harjoittelimme analysoimaan tuloksia ja antamaan palautetta niiden pohjalta. Tämä havainnollisti hyvin, kuinka monenlaisia toimijoita työelämässä kohtaa ja kuinka jokaisella on erilaisia vahvuuksia sekä osaamisalueita. Koen oppineeni paljon sekä testimenetelmistä, mutta myös laajemmassa mittakaavassa palautteenannosta ja vastaanottamisesta.
Suosittelen lämpimästi Aonin koulutuksia ja koin oppineeni koulutuspäivien aikana paljon uutta! Koulutuspäivät oli organisoitu hyvin ja osallistuminen tapahtui verkkovälitteisesti, joka omasta mielestäni oli ehdottomasti plussaa. Monet työnantajat arvostavat käytyjä kursseja ja koulutuksia, koska ne osoittavat halua oppia. Vaikka kurssin päätteeksi saatu sertifikaatti oli itsessään hieno saavutus koen tärkeimmäksi kurssin anniksi kaikki uudet oivallukset. Toivon, että pääsen tulevaisuudessa hyödyntämään koulutuksessa oppimaani esimerkiksi henkilöstöalalla osana rekrytointeja. Mikäli koulutus toteutetaan seuraavinakin vuosina suosittelen hyödyntämään tämän loistavan mahdollisuuden kasvattaa omaa osaamista!
Kivaa kevättä toivotellen
-Rosa